KAIKEN TAKANA ON RAHA

Rahan turmeleminen on täysin laillista. Suomen rikoslaissa oli tosin vielä 1980-luvun lopulle saakka pykälä, jonka mukaan rahan vajentaminen oli rangaistuksen uhalla kiellettyä. Pykälä oli peräisin ajalta, jolloin rahoissa oli ihan oikeaa jalometallia: oli kiellettyä viilata esim. hopeaa kolikosta ja alentaa näin rahan arvoa. Nykyään rikoslaissa ei ole säännöksiä rahan turmelemisesta.

Käytän materiaalina enimmäkseen vanhoja, käytöstäpoistettuja kolikoita, joilla on vain keräilyarvoa. Koska kolikot ovat olleet aikoinaan kierrossa, saattaa niissä olla pieniä lommoja, naarmuja tai kulumista – yritän silti mahdollisuuksien mukaan valita parhaat kolikot laadukkaan lopputuloksen takaamiseksi. Kolikkosormukset ovat usein myös hieman toispuoleisia, koska kolikon uloin reuna on aina hieman paksumpi kuin keskusta. Ilmoitan siis sormuksen koon aina pienemmän halkaisijan mukaan.

Joillakin saattaa ilmetä allergisia reaktioita ihokosketuksissa eri metallien kanssa. Käsittelen kaikki kupari-, nikkeli-, messinki- ja pronssisormukset vahaamalla ja lakkaamalla ne kahteen kertaan. Tämä suoja auttaa kuitenkin vain jonkun aikaa, koska sormukset ovat yleensä kovalla kulutuksella, niin vaha- ja lakkapinnoite kuluu ennen pitkää pois. Herkkäihoisille suosittelen hopeakolikoista tehtyjä sormuksia. Kaikki hopeakolikot ovat myös hopeoitu, joten niissä on vielä yksi ylimääräinen suojakerros vahan ja lakan lisäksi.

Jos pinnoite alkaa kulua, voit myös itse kokeilla käsitellä sen uudestaan (esim. kynsilakalla tai metallilakalla) tai tuo sormus verstaalle, niin lakkaan sen puolestasi.

Parhain suoja kolikkosormukselle on pitää se kuivana. Hopeakorujen hoito-ohjeet pätevät siis myös kolikoihin. Riisu koru ennen uimista, siivoamista ja saunomista, niin se ei pääse reagoimaan eri kemikaalien kanssa, joka kuluttaa pinnoitetta pois.

coin ring progress pics, finnish mark and uk 50 pence made by ujo rocks