TARINA

ujo_rocks_story_handmade_sterling_silver_pug_with_tophat_monocle_moustache_bowtie

Projektin työvaihekuvia löytyy täältä.

Olen pienestä pitäen nauttinut pikkutarkasta työskentelystä, oli se sitten piirtämistä, valtavien palapelien kasaamista, lusikan vuolemista tai mahdollisimman pienten origamien taittelua. Pisimmässä työsuhteessani Janitan kenkätehtaalla Seinäjoella pikkutarkkuudesta oli hyötyä ja innostuin etenkin CAD-suunnittelusta. Muutin Ouluun jouluna 2010 ja mielessäni alkoi muhia ajatus käsityöammatista.

Hain Oulun seudun ammattiopistoon 2012 täynnä intoa ja vailla aiempaa kokemusta korujen tekemisestä. Halu oppia lisää ja innokkuus jatkaa ammatin parissa vain vahvistui entisestään opintojen edetessä. Valmistuin OSAO:sta korualan artesaaniksi vuonna 2014, seuraavan lukuvuoden toimin seuraavalle ryhmälle apuopettajana ja huhtikuussa 2017 perustin viimein oman yrityksen.

Yrityksen nimi, Ujo, pitää jo itsessään sisällään lupauksen uniikeista, juhlavista ja omaperäisistä tuotteista. Valmistan laadukkaita ja yksityiskohtaisia koruja, joissa on myös ripaus huumoria ja innovatiivisuutta. Ideat omiin mallistoihin syntyvät luonnosta, pop kulttuurista, satunnaisista raapusteluista paperilla ja joskus materiaalista itsestään. On erittäin rentouttavaa ja palkitsevaa kaivautua vahapalaan tai takoa hopealevyä ja löytää sieltä se kappaleen sisällä piilossa ollut malli. Mm. siili, Ville Valopylly ja kirsikankukat ovat ”vahingossa” syntyneet tällä tavoin.

Työskentelen tällä hetkellä vuokrapöydällä Sepän Kulma Ky:n tiloissa Oulun Tuirassa. Palveluihini kuuluvat tilaustyöt, kaikki perinteiset korujen korjaustyöt sekä 3D-mallinnus. Tuotteissa käytetyt korkealaatuiset raaka-aineet on hankittu luotettavilta kotimaisilta ja pohjoismaisilta tuottajilta. Malliston materiaaleina on pääasiallisesti sterling hopea ja jalokivet. Tilaustöiden materiaaleina on käytettävissä kaikki jalometallit sekä jalokivet ja timantit. Tilaustyöt on myös mahdollista tehdä asiakkaan omista materiaaleista.

Valmistan koruja sekä perinteisin työmenetelmin että 3d-mallinnusta apuna käyttäen. Tilaustöiden valmistukseen kuluu aikaa muutamasta viikosta useampaan kuukauteen.

SIILI

Opiskelujen alkuvaiheessa ensimmäiset koulutyöt oli enimmäkseen sahausharjoituksia, ensin kuparilla ja myöhemmin hopealla. Sitten yksinkertaisia juotosharjoituksia ja muutaman kuukauden päästä päästiin vihdoin testaamaan valamista. Siili on ensimmäinen malli gekkosen ohella, jotka muovailin juustonkuorivahasta. Vaikka oltiinkin siihen mennessä suunniteltu jo muutama oma malli, niin vasta tuo siili tuntui siltä ensimmäiseltä oikealta työltä. Se oli aivan mahtavaa. Sitä oli myös todella kiva tehdä – leivoin kaikki pikku piikit yksi kerrallaan, kasasin ne ja vahakuusessa ne näytti ihan vessaharjoilta.

Se oli myös hirvittävää. Valettiin ensimmäistä kertaa ja jokainen joutui myös sulattamaan ensin hopeaa käsitoholla. Moni epäonnistui sulan hopean kaatovaiheessa ja tuloksena oli hopeamöykky sekä hieman valukanavaa. Valaminen tuntui todella pelottavalta, mutta jollakin ihmeellä se onnistui. Gekkoselta puuttui pari varvasta, mutta muuten kaikki oli hyvin, ja nykyään silläkin on koko setti varpaita. Epäonnistumiset on kuitenkin hyviä oppimistilanteita. Työskentelytekniikat kehittyy ja seuraava kerta on aina helpompi.

Siili on siis selviytyjä ja sillä on valtavasti tunnearvoa – siksi se toimii brändin keulakuvana. Logo on myös omaa työnjälkeä.

Kaikki alkoi riipuksesta ja vuosien mittaan se on kerännyt ympärilleen kavereita, joista kaikki on tulossa verkkokaupan valikoimiin. Mallisto saattaa laajeta vielä lisääkin, joten pysy kuulolla.

Facebook -sivulta löytyy edelleen kaikki kouluaikaiset harjoitustyöt alusta lähtien, joten sieltä näkee koko tarinan alkujuuret.

ujo_rocks_story_wax_gecko_hedgehogujo_rocks_story_silver_gecko_hedgehog_casting

Liu’uta säädintä nähdäksesi kappaleet ennen ja jälkeen valamisen.